SAARELAINEN: Oikeuksia ja velvollisuuksia
Nykyisin meillä kaikilla on paljon sellaisia oikeuksia, joista aikaisemmat sukupolvet ovat vain haaveillet tai joista osa ihmisistä eri maissa edelleen osaa vain uneksia. Näitä ovat mm. maksuton kouluruokailu alakoulusta toisen asteen ammatilliseen koulutukseen asti, ilmainen koulutus perusopetuksesta ammatti- ja yliopistotutkintoihin saakka, edullinen perusterveydenhoito ja automaattinen sairausvakuutus kaikille. Nämä ovat itsestäänselviä asioita, joita yleensä emme juurikaan [...]
SAARELAINEN: Leipää ja sirkushuveja – muuttuvat ammatit, kestävä ammattitaito
Maailma muuttuu kovaa vauhtia, ja tiede ja tekniikka kehittyvät. Silti joissakin asioissa huomataan, että ” ei mitään uutta auringon alla”. Lähestymisnäkökulma, tekniikka tai välineet voivat olla vaihtuneet, toimijoina ja tekijöinä olemme edelleen me ihmiset. Entisten aikojen kiertävän sirkusperinteen, klovneineen ja eläimineen hiivuttua teollistumisen ja kaupungistumisen myötä joiksikin aikaa, valtaa tänä päivänä alaa uudenlainen sirkus, kansainvälinen, [...]
SAARELAINEN: Makumuistoja ja mutakakkua
Koulutuskeskus Salpauksessa vietettiin marraskuun alussa talouskoulun 60-vuotisjuhlaa. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja täynnä koulutuksen alkuaikojen tunnelmaa. Juhlapuhuja sosiaalineuvos Erkki Hokkanen puhui paljon kodin merkityksestä ihmisen elämän myöhempien vaiheiden pohjan muokkaajana ja juhlivan talouskoulun merkityksestä tämän tehtävän tukemisessa sekä talkoista ja yhteishengestä. Talouskoulu ei valmista suoraan mihinkään ammattiin ja sitä käydäänkin elämää, ei koulua varten, kuten useampikin [...]
SAARELAINEN: Jokaisen oma vai yhteinen asia?
Koulutuskeskus Salpauksessa on uuden lukuvuoden alussa otettu käyttöön uusittu opetussuunnitelman yhteinen osa, joka toimii samalla Salpauksen pedagogisena strategiana. Siinä määritellään mm. oppimisen taustalla ja tukena vaikuttavat käsitykset ja näkemykset. Määrittelyjen tarkoituksena on tukea ja ohjata Salpauksen koko henkilökuntaa opettamisessa ja erilaisten opiskelijoiden kohtaamisessa. Ihmiskäsityksellä tarkoitetaan käsitystä siitä, millainen ihminen on perusolemukseltaan ja mitkä tekijät ohjaavat [...]
SAARELAINEN: Löydä sisäinen yrittäjäsi
Omaehtoisen yrittäjyyden keskeisiä tunnusmerkkejä ovat oma-aloitteisuus, tunnollisuus, rohkeus ja luovuus. Sisäinen yrittäjyys edistää yrityksen tai yhteisön menestysmahdollisuuksien havaitsemista ja niihin tarttumista. Tuloksellisuus, vastuullisuus ja itsensä johtaminen korostuvat. Organisaation laatutavoitteet on pidettävä mielessä ja edistettävä omalla toiminnalla organisaation kustannustehokkuutta. Käsi sydämellä, osaammeko me aikuisetkaan toimia aina edellä kuvatulla tavalla? Näitä sisäisen yrittäjyyden taitoja vaaditaan kuitenkin yhä [...]
SAARELAINEN: Ole hyvä ja kiitos
Toisinaan tuntuu, että huono käytös on arkipäiväistynyt, eikä sitä enää edes ihmetellä samalla tavalla kun aikaisemmin. Normaali hyvä käyttäytyminen vaatii joskus jo melkoista siviilirohkeutta, vaikka esimerkiksi sellaisten sanojen kuin kiitos ja ole hyvä tulisi kuulua ihan arjen perussanastoon. Toisen ihmisen kaunis kohtelu ei ole nöyristelyä eikä hyvä käytös mielistelyä. Se on osa hyvää itsetuntoa, itsensä [...]